Blog

Varmista asiakkaiden maksukyky – investoi yrityksesi tulevaisuuteen

Kirjoittanut Juhani Laitala | lokakuuta 16, 2024

 Pandemian jälkeinen sopeutuminen, valtiontukien loppuminen, heikko taloustilanne ja tiukentuneet luottoehdot ovat lisänneet maailmanlaajuisten maksukyvyttömyystapausten määrää tänä vuonna noin 23 %.

Ennustamme tälle vuodelle maksukyvyttömyystapausten määrän suhteellisen voimakasta kasvua Pohjois-Amerikassa (29 %), Aasian ja Tyynenmeren alueelle ennustamme 23 prosentin kasvua ja Euroopan osalta odotamme 16 prosentin kasvua.

Euroalueen talouskasvun odotetaan pysyvän vaisuna tänä vuonna. Etelä-Euroopan maissa, kuten Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa, menee suhteellisen hyvin, mikä johtuu kasvavasta matkailualasta, työmarkkinoiden elpymisestä ja julkisen talouden tuesta osana EU:n seuraavan sukupolven suunnitelmia. Yksi tärkeimmistä vientimaistamme, Saksa, on kuitenkin edelleen heikossa jamassa, mikä johtuu sen vaisusta tehdasteollisuudesta.

Euroalueen pankit mainitsevat epävarmemmat talousnäkymät pääasiallisena syynä luotonannon kiristämiseen. Yhdessä kaventuneiden voittomarginaalien kanssa tämä painaa yritysten kassavaroja ja johtaa siihen, että yritykset toimivat entistä haastavammassa taloudellisessa ympäristössä.

Ensi vuoden näkymät

Vuotta 2025 silmällä pitäen maksukyvyttömyystilanteen asteittaiseen paranemiseen suhtaudutaan varovaisen optimistisesti korkotason laskiessa ja talouskasvun vauhdittuessa. Näiden tekijöiden pitäisi helpottaa yrityksiin kohdistuvia taloudellisia paineita ja mahdollistaa vakaampi toimintaympäristö. Maissa, joissa maksukyvyttömyysaste on kasvanut korkeamman korkotason ja heikon BKT:n kasvun vuoksi, maksukyvyttömyystapausten määrän ennustetaan vähenevän merkittävästi.

Vaikka valoa alkaa näkyä tunnelin päässä, sokkona ei kannata lähteä suunnistamaan. Maksukyvyttömyysriski on edelleen merkittävä haaste, mutta sitä voidaan hallita.

Miten suojautua maksukyvyttömyysriskeiltä?

Onneksi on olemassa useita keinoja suojautua maksukyvyttömyysriskeiltä:

  • Perusteellinen asiakkaan luottotietojen tarkistus: Ennen kauppojen solmimista on tärkeää tarkistaa potentiaalisen asiakkaan taloudellinen tilanne ja maksuhistoria.

  • Luottovakuutus: Luottovakuutus on tehokas tapa suojautua asiakkaan maksukyvyttömyydeltä. Se korvaa luottotappiot.

  • Maksuehdot: Määritä selkeät ja realistiset maksuehdot, kuten ennakkomaksut tai osamaksut.

  • Vakuudet: Pyydä asiakkaalta vakuuksia, kuten pankkitakuita tai liiketoiminnan vakuuksia.

  • Kansainväliset kauppakäytännöt: Tutustu kansainvälisiin kauppakäytäntöihin, jotta varmistat, että sopimukset ovat selkeät ja kattavat.

Luottovakuutus on yksi tärkeimmistä työkaluista riskien minimoimisessa. Yhdistämällä luottovakuutuksen muihin riskienhallintatoimiin, voit luoda vakaan pohjan liiketoiminnalle.

Yritysten on löydettävä vaikeissa olosuhteissa menestyksen avaimet, sillä hyvätkin voitot voidaan menettää huonolla riskienhallinnalla.

Pääset lukemaan uusimman talouskatsauksen täältä.